
Kilpailumaastossa kulkukelpoisuus vaihtelee runsaasti. Teitä ja polkuja on suhteellisen vähän, ja maasto on paikoitellen kivikkoista ja eri ikäisiä harvennushakkuita löytyy. Toisaalta maastossa on myös erittäin hyväkulkuisiakin alueita, näkyvyys on pääsääntöisesti hyvä. Luonnollisesti parhaat maastonosat on ratasuunnittelussa pyritty hyödyntämään niin hyvin kuin mahdollista. Korkeuserot ovat varsinkin lyhyemmillä radoilla maltillisia, pidemmillä radoilla kiivettävää on jonkin verran enemmän.
Launtain henkilökohtaisessa kilpailussa on pitkän matkan luonteen mukaisesti tarjolla myös pidempiä rastivälejä, joilla hyvät reitinvalinnat nousevat arvoonsa, mutta myös tarkkuutta vaativia suunnistustehtäviä löytyy. Sunnuntain viestiradat kulkevat pääosin samassa maastossa kuin lauantain radat, mutta jonkin verran on myös uutta maastoa tarjolla. Hajonnat on pyritty pitämään maltillisina jotta viestinomaisuus kilpailussa säilyy.
Lauantaina kaikki radat ja sunnuntaina pisimmät radat ylittävät paikallistien, jonka ylityksessä on syytä noudattaa varovaisuutta. Lisäksi maastossa on rasteja lähekkäin, joten rastikoodien kanssa on syytä olla tarkkana.
Tervetuloa kisailemaan!
Ratamestari Mikko Setälä





